Halusin itse tehdä poikani ristiäiskakun, halusin lisäksi tehdä jotain muuta kun ne meidän suvun perinteiset mansikkakakut (jotka tosin on myös hyviä!).

Netistä (en muista enää mistä sieltä) löysin sit tämmösen reseptin. Tää oli hyvää! Kiva yhdistelmä appelsiini ja mansikka.

Tein kaksi pohjaa, hyvin olisi riittänyt 1,5 kert taikina, sillä pohjat jäi vähän paksuiksi. Kostutin spritellä, olisi pitänyt kostuttaa enemmän. Lisäksi mansikat olisi pitänyt melkein viipaloida tai murskata soseuttamisen sijaan, sillä muuttui liian liruks, joten en uskaltanu käyttää puoliakaan soseesta. Silti maku oli hyvä!

Tyytyväinen olen myös koristeluun, sillä sekä pursottaminen, että suklaakuvioiden tekeminen oli minulle ensimmäinen kerta (että siihen nähden aika hyvin). Voi vitsi että oli mukavaa! =) Vielä koristellessani olin epävarma siitä minkälainen koristelusta tulisi, hoksasin sit yhtäkkiä et pilvethän ois aika kivoja... tämmönen siitä sit tuli. Pursotus kärsi kuljetuksessa, mutta samapa tuo! Hyvin kelpas ja kehuja sai!


Ihana mansikkakakku:

Pohja:

  • 150g voita
  • 1,75 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 2,5dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 appelsiinin raastettu juori
  • 1/2 appelsiininmehu


Täyte:

  • 1 l mansikoita
  • 4 dl vispikermaa
  • 100 g vaniljatuorejuustoa
  • 1/2 appelsiinin mehu
  • 0,5-1 dl sokeria


Koristelu:

  • 1 l mansikoita
  • 1/2 täytteeseen tehdystä juustoseoksesta


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita leivinjauhe jauhoon ja jauhoseos vaahtoon. Lisää raastettu appelsiininkuori ja appelsiinin mehu. Paista 180 C n. 25-30min.

Vatkaa vispikerma, lisää tuorejuusto, appelsiinimehu ja sokeri, käytä puolet seoksesta + 1 l mansikoita täytteeseen ja toinen samanmoinen koristeluun.